Fenniarail on luotettava kuljetuskumppani Kemijärven sahalle

 

Junakuljetukset Kemijärven tuotantoyksiköstä Kotkan Mussalon ja Oulun satamaan ovat sekä Keiteleelle että Fenniarailille onnenpotku. Tästä ovat samaa mieltä Keitele Groupin toimitusketjun johtaja Matti Alanen ja Fenniarailin toimitusjohtaja Lauri Helke. Säännöllisyys tuo kuljetusyhtiölle vakautta suhdanteiden heitellessä ja helpottaa säännöllisen aikataulunsa myötä myös Keiteleen operatiivista logistiikkaa. Kuljetusmuotona rautatie on energiatehokas ja luotettava. Toimitusjohtaja Helke muistuttaa, että kyseessä on Suomen pisin käytössä oleva junareitti. Reitillä liikennöidään viikoittain 20-vaunuista, sähköveturin vetämä junaa. Merkittävimpänä erona dieselkalustoon on teho, jota sähköveturista löytyy 6,4 megawattia verrattuna polttomoottori 1,5 megawattiin.

Lisäksi energianlähteen myötä liikennöinti on päästötöntä, ja vähentää Matti Alasen arvion mukaan vuotuisia hiilidioksidipäästöjä yli 2 000 tonnia verrattuna vastaavaan tonnikilometrisuoritteeseen rekoilla. Fenniarail sähköistyi syyskuussa 2023, jolloin yhtiö hankki Siemensin valmistaman Sr3-mallisen Vectron-veturin. Kyseinen tyyppi on myös VR:n käytössä ja on Fenniarailin liikenteessä osoittautunut varmatoimiseksi. Liikennöinnin varmuus on muutenkin korkealla tasolla. ”Ajoimme vuonna 2023 yli 2000 junavuoroa, ja meistä johtuvia peruutuksia oli kaksi”, suhteuttaa Helke.

 

Raidekuljetus kilpailee Helken mukaan lähinnä kumipyöriä vastaan ja on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa. ”Kaikki kuljetuskapasiteettimme on tällä hetkellä myyty ja kysyntää olisi enemmänkin”, Helke kertoo. Keitele Groupin toimitusketjun johtaja Matti Alanen pitää Fenniarailin palvelua keskeisenä Kemijärven tuotantolaitokselle etenkin vientiin menevän tuotannon osalta. ”Yksi etu tässä säännöllisyydessä on, että kuljetuksia voidaan kuitenkin tarvittaessa säätää vielä viime hetkellä. Jos vientiin tarvitaan nopeasti jokin tavaraerä, voimme lastata sen junaan ja siirtää jotain vähemmän kiireellistä kumipyörille tai seuraavan viikon junaan.”

Myös Alanen kiittelee Fenniarailin huomattavan vähäisiä poikkeamia kuljetuksissa, sekä kykyä vastata nopeasti poikkeustilanteisiin. Hän kertoo, että kuljetusyrityksen etuna on myös pienehkö koko, jonka myötä se kuuntelee asiakasta herkällä korvalla.