Hemmo Niskanen palvelee jatkossa Tervon ja Pielaveden metsänomistajia

 

Keitele Forestin järjesteltyä hankinta-alueitaan ja henkilöstöään Tervon ja Pielaveden uusi hankintaesimies on metsätalousinsinööri Hemmo Niskanen, 41. Hän siirtyy tehtävään MHY Pohjois-Savosta.

”Odotan innolla uusien metsänomistajien tapaamista. Tervon metsät ja omistajat ovatkin jossain määrin tuttuja ja tiedän Pielaveden olevan Keiteleelle merkittävä ostoalue. Yhtiöllä on pitkät perinteet ja metsänomistajien luottamus.”

 

Myös Keiteleen hakkuut saavat kiitosta

 

”Olen tehnyt yhdistyksen palveluksessa korjuunvalvontaa, eikä Keiteleen hakkuilla ole ollut moittimista. Siksikin on hyvä mielikuva yhtiöstä.”

Niskanen pitää myös Keiteleen tukkimittoja kilpailuvalttina. ”Kolmeykkönen” on hänen mielestään järkevä tukin minimipituus, jolla tukin saantoa saadaan maksimoitua. Lisäksi hän on todennut puun  hinnan olevan kilpailukykyinen ympäri vuoden.

 

Viitasaarelta kotoisin oleva Niskanen valmistui metsätalousinsinööriksi Pieksämäeltä vuonna 2007, minkä jälkeen hän meni äitiysloman sijaiseksi Metsänhoitoyhdistykselle Alajärvelle. Silloiseen MHY Sisä-Savoon hän siirtyi perheen muutettua Kuopioon ja takana on nyt jo 13 vuotta Tervon ja Karttulan metsien parissa.

”Päädyin alalle hieman sattumalta. Isälläni oli metsätila ja tykkään liikkua maastossa, joten siitä kai se alun perin lähti. Metsäalalla ei toimi sukulaisia, joten ammatinvalinta ei ollut itsestäänselvyys.”

Keiteleen palvelukseen hän päätyi pohdittuaan jo jonkin aikaa, että voisi metsähoitoyhdistyksen tarjoamien töiden lisäksi kokeilla muutakin. Sopivan paikan avauduttua hän ei epäröinyt ja tuleva toimialue määriteltiin osin hänen Tervosta omaamansa aiemman kokemuksen perusteella.

Kuopiossa asuvan Niskasen perheeseen kuuluvat vaimon lisäksi poika ja tytär. Vapaa-aikansa hän kertoo viettävänsä 12-vuotiaan poikansa kanssa salibandy-harrastuksen parissa sekä Rytkyllä sijaitsevalla tontillaan puuhastellen.

”Niin, minulla ne harrastukset eivät olekaan nämä perinteiset metsästys ja kalastus. Hehtaarin tontilla riittää hommia ja kesäaikaan ajan moottoripyörällä.”

 

Hankintasimies

Hemmo Niskanen

hemmo.niskanen@keitelegroup.fi

Hankinta-alue:

Pielavesi ja Tervo