Markku Isokoskesta Alavieskan, Ylivieskan, Nivalan, Kannuksen ja Sievi pohjoisen uusi hankintaesimies

 

Ei monikaan meistä suomalaisista ole yhtä paljon tutustunut kotimaiseen metsään kuin Markku Isokoski. Ja vieläpä mielellään ja osin kilpailuhenkisesti. Tällainen luonnehdinta tulee pian näkyväksi Markun kanssa keskustellessa.Markku on ollut suksilla pienestä pitäen, kesällä taas kartta ja kompassi ovat vieneet miestä metsään. Parhaimmat sijoitukset ovat olleet SM-sarjoissa kympin sakissa. Ja ura jatkuu harrastusmielessä edelleen.

 

Isän ehdottama ammatti

” Olen aina liikkunut luonnossa ja liikunnan myötä lähes jatkuvasti kesäisin ja talvisin. Lukion jälkeen ammattia miettiessäni isäni ehdotti, että hakisin metsätalousinsinöörin opintoihin. Päätin hakea alalle opiskelemaan ja valmistuin Rovaniemeltä 2012. Silloin valmistuttuani ei ollut niin paljon työpaikkoja tarjolla kuin nyt. Pääsin kuitenkin  Kiuruveden metsänhoitoyhdistykselle metsäneuvojaksi, ja työhöni kuului metsänomistajien metsäasioiden hoito. Työ maistui ja savolaisten kanssa oli mukava tehdä yhteistyötä.”

 

Metsäasiantuntijaksi isoon yhtiöön

”Varsinainen vastuu puukaupasta ostajan roolissa alkoi aloittaessani metsäasiantuntijana Metsägroupilla 2017. Siinä opin paljon uusia asioita, erityisesti kokonaislogistiikan kannolta tehtaalle miten kaiken pitää pelata hyvin yhteen.”

 

Kohti kotiseutua

”Mahdollisuus siirtyä kotiseudulle avautui 2020 silloisen metsäasiantuntijan vaihtaessa paikkaa.Hoidossani oli kolme kuntaa Ylivieska, Nivala ja Haapavesi. Vaikka paikka ja sijainti oli hyvä, sai tuttavani houkuteltua minut mukaan aloittavaan Energiapuufirmaan vastaamaan puunhankinnasta. Täällä ollessa avautui hankintaesimiehen paikka Keiteleelle ja ensimmäinen työpäivä oli tämän vuoden lokakuun ensimmäinen päivä.Pidän työssäni erityisesti siitä, että saan olla ihmisten kanssa tekemisessä ja rakentaa luottamukselliset suhteet. Silloin voimme keskustella kaikista, myös metsänomistajan mieltä askarruttavista kysymyksistä.”

 

Uusi hankinta-alue on osin Kalajoki-laaksoa

” Alueen metsät ovat tasaista pohjanmaata, Kalajokilaaksoa, jossa on elinvoimaisia maaseutupitäjiä. Alueen turvemaat ovat hyvässä kasvussa ja tulossa tukkipuun kokoluokkaan. Näillä seutukunnilla asuvat metsänomistajat ovat aktiivisia ja odotan innolla yhteistyötä heidän kanssaan.

Jo vuosikymmeniä sitten on huomattu alueen metsäteiden merkitys aluetaloudelle. Niitä on rakennettu ja niistä on pidetty huolta. Puukaupan kannalta alue on logistisesti kunnossa ja se aina avittaa metsätaloutta. Metsäteistä on hyötyä niin puun ostajalle kuin myyjällekin.”

 

Neuvot metsänomistajille

”Olkaa matalalla kynnyksellä yhteydessä puukaupan tiimoilta, sovitaan tarvittaessa metsäkäynti. On hyvä myös muistaa, että varsinkin harvennushakkuu tulisi toteuttaa ajallaan, että jäljelle jäävä puusto pääsee järeytymään arvokkaaksi tukkipuuksi.”

 

 

Tervetuloa tutuksi, ota yhteyttä ja kysy tarjous leimikostasi.

Erityisesti nyt ostossa mäntyvaltaiset harvennukset ja uudistushakkuukypsät leimikot.

 

 

Hankintaesimies

Markku Isokoski

Puh. 040 619 6136

markku.isokoski@keitelegroup.fi

Hankinta-alue: Alavieska, Ylivieska, Nivala, Kannus ja Sievi pohjoinen