Puut lanssiin jänkien ja vaarojen takaa
Jos mielii ajaa tukkirekalla kaukana Lapin korvessa sijaitsevalle leimikkokeskittymälle ja sieltä takaisin, usein ainoa tie kulkee yli jänkien ja soiden. Keitele Forest Oy:n ammattilaiset kertovat nyt, millaista on ollut rakentaa 18 kilometrin pituista talvitietä Unarin Luusuassa sijaitsevan suursavotan luo.
– Tämä on meän perällä ennätyksellinen savotta. Viimeksi ehkä sotien jälkeen on näissä kairoissa nähty vastaavaa, arvioi metsänomistaja Pentti Uimaniemi katsellessaan savotaksi muuttunutta metsäpalstaansa.
Uimaniemen arvio osuu kohdilleen. Kyseessä on harvinaisen laaja ja useampien, yksityisten metsänomistajien hallinnoima leimikkokeskittymä Unarissa, Sodankylässä. Samalla se on myös yksi Keitele Forest Oy:n viime talvikauden suurimmista talvisavotoista Lapissa.
– Mitä enemmän hakataan, sitä pienemmät ovat kustannukset, ja kaikki hyötyvät. Tämäkin hanke alkoi siitä, kun yksi metsänomistaja halusi myydä pienehkön leimikon. Se ei olisi yksistään kannattanut, joten aloimme selvittää, haluaisivatko muutkin alueen metsänomistajat myydä metsää, yhtiön rovaniemeläinen hankintaesimies Petri Tolonen kertaa.
Kun kiinnostuksensa oli ilmaissut viisi metsänomistajaa, suursavotta saattoi alkaa. Hankkeen normaalista poikkeavat mittasuhteet vahvistaa myös rovaniemeläinen, A & L Harju Oy:n leivissä työskentelevä motokuski Ville-Matti Räsänen.
– Onhan tämä normaalia isompi talvisavotta. Yleensä hommia tehdään pari kolme viikkoa yhdellä motoketjulla, mutta täällä on oltu neljällä motoketjulla jo viisi viikkoa. Töitä tehdään maanantaista perjantaihin kahdentoista tunnin tuureissa. Iso osa kuskeista majoittuu vuokratalossa, Unarissa, hän kertoo.
Jäätie jängälle
Pääsy lumipeitteisten jänkien keskellä sijaitsevalle suursavotalle ja sieltä pois tukkikuormien kanssa ei onnistuisi ilman jängän päälle poljetettua talvitietä. Noin 12 kilometrin pituisen metsäautotien päästä alkavan, arviolta 18 kilometrin mittaisen talvitien poljetuksesta vastasivat Keitele Forest Oy:n hankintaesimiehet, Petri Tolonen ja sodankyläläinen Annika Vaara.
– Soita ja jänkiä on aina hyödynnetty talviteiden tekemisessä, ja nytkin tässä oli alla vanhojen talviteiden pohja. Siinä mielessä tämä on ollut aika normaali projekti. Harvinaista on kuitenkin se, että tietä tehdään näin pitkästi ja näin isolle savotalle. Kun ensimmäisen kerran näin alueen kartalla, mietin, että apua, mistä tuonne pääsee. Ei tänne asti olisi kannattanut ihan pienten kiintiöiden takia lähteä, Vaara kommentoi.
Unarin talvitie on Tolosen ja Vaaran tämänhetkisistä, lukuisista talviteistä pisin. Sen poljetus alkoi ensipakkasten tullen marraskuussa 2020. Kokeneet konkarit ajoivat jängälle aluksi kevyemmillä koneilla: mönkijöillä, joiden perään oli kiinnitetty kuorma-autonrenkaat maanpinnan lujittamiseksi, sekä myöhemmin moottorikelkoilla hirrenpätkiä perässään vetäen.
Kun jängän pinta alkoi kantaa, paripyörätraktori karautti paikalle linkoamaan lumet pois.
– Tärkeintä aikaa on alkutalvi. Kun luvassa on pakkasia, silloin täytyy olla hereillä ja valmiina polkaisemaan, muuten traktori ei pääse auraamaan lumia jängältä, eikä jänkä jäädy. Jängällä talvitien täytyy myös olla vähintään 20 metriä leveä, jotta leveys ja kantokyky riittävät. Metsässä se voi olla kapeampi, Tolonen linjaa.
Koska Unarin leimikkokeskittymä levittäytyy niin laajalle alueelle, myös teiden reititys piti miettiä tarkkaan. Tiessä on nyt kuusi numeroitua haaraa, mikä helpottaa kuskien välistä yhteydenpitoa. Ula-puhelimiensa välityksellä he voivat ilmoittaa olevansa esimerkiksi neloshaaran päässä ja kaikki tietävät, missä se on.
– Käytössä on myös WhatsApp sovelluksen live-sijainnin jako. Yhteisen Whatsapp-ryhmän kautta kuljettajat jakavat livesijaintinsa aina, kun ovat tulossa paikalle. Silloin kaikki ryhmän jäsenet näkevät, missä rekka liikkuu. Tämä lisää myös työturvallisuutta, kun rekkoja liikkuu paljon, Vaara tähdentää.
Elintärkeät talvitiet
Jängän ”jääkansi” tärähtää, kun Kuljetusliike Sääskilahti Oy:n rekka ajaa ohi tukkikuorma kyydissään. Sääskilahti on yksi kolmesta kuljetusfirmasta, joka ajaa mäntytukkia Kemijärven sahalle ja kuitua Kemin tehtaalle. Unarin leimikoista tulee lähinnä mäntyä, vähäisesti myös koivua ja kuusta sellutehtaille, sekä kuusitukkia myös Tervolaan.
– Yksi pohjoisen erikoisuus on myös se, että tukkia välivarastoidaan kelirikkokautta varten. Välivarastoinnin ansiosta puunkuljetus sahalle ei keskeydy edes keväällä, jolloin talviteitä tai edes metsäautoteitä pitkin ei pääse enää hakemaan puuta metsästä, Tolonen ja Vaara selittävät.
Tukkirekan lainmukainen maksimipaino on 76 tonnia. Se asettaa haasteita myös tiestölle.
– Jos vertaa siihen, mitä tämä homma oli ennen, kun operoitiin pienemmillä koneilla ja hevosilla, nykyinen systeemi vaatii teiltä enemmän. Myös ajat ja ilmasto ovat muuttuneet. Talvet eivät ole enää niin kuin ennen, eikä jääteihin aina voi luottaa – mutta siltikin, ilman soille ja jängille rakennettuja jääteitä monet leimikkokeskittymät jäisivät korjaamatta, Vaara sanoo.
– Talvitiet ovat elintärkeitä pohjoisen puuteollisuudelle. Meidän vuotuisesta puumäärästä ainakin puolet tulee talviaikaan ja talviteitä ajetaan niin kauan, kun pakkasia piisaa. Jos talviteitä ei tehtäisi, Kemin biotuotetehdastakaan ei olisi kannattanut rakentaa, Tolonen lisää.
Suotuisaa ja sujuvaa
Talvitien avaaminen Pentti Uimaniemen ja muiden metsänomistajien leimikoille luonnistui tänä vuonna yllättävän sujuvasti. Luontoäiti on ollut poikkeuksellisen armollinen ja myös savotta on edennyt kitkatta.
– Säät ovat suosineet ja lunta ollut vähän, joten koneetkin liikkuvat mukavasti, Räsänen kuittaa.
Ero viime talveen on merkittävä: helmikuun lopulla vuosi sitten lunta oli toista metriä ja sitä aurattiin jatkuvalla syötöllä. Tänä vuonna on menty viikkokausia ilman auraamista.
– Savotan perimmäiset osat saatiin valmiiksi ilman lumisateita, eli paljolta auraamiselta on vältytty. Kyllä sitä lunta alkaa vielä tulla, mutta uskon, että silloin olemme jo loppusuoralla. Maaliskuun lopulla, kelirikon korvilla kaikki puut täytyy viimeistään olla poissa. Sitähän varten talvitiekin on tehty, Tolonen kiteyttää.
Suunnitelmat ovat alusta pitäen olleet selvät myös metsänomistajille:
– Yhteistyö Keitele Forestin kanssa on ollut oikein sujuvaa. He ovat pitäneet metsänomistajat ajan tasalla siitä, mitä milloinkin tapahtuu. Kaikki on mennyt, niin kuin pitää, Uimaniemi kiittää.